Tappioton SalPa vieraaksi Stadionille

Kakkosen B-lohkossa pelaa vielä kolme joukkuetta ilman tappioita. FC Jazzin vieraaksi lauantaina saapuu sarjassa kolmantena oleva Salon Pallon, joka on kuudesta pelistään voittanut neljä ja pelannut kahdesti tasan. SalPan riveiss...

Kakkosen B-lohkossa pelaa vielä kolme joukkuetta ilman tappioita. FC Jazzin vieraaksi lauantaina saapuu sarjassa kolmantena oleva Salon Pallon, joka on kuudesta pelistään voittanut neljä ja pelannut kahdesti tasan. SalPan riveissä nähdään myös kolme viime kaudella Porissa pelannutta pelaajaa, kun joukkueen vahvuuteen ovat liittyneet Niko Leskelä, Albijon Muzaci ja Topias Tiainen.

Viime kierroksella SalPa otti maukkaan kotivoiton Tampere Unitedista ja FC Jazz puolestaan kärsi niukan tappion paikallisvastustaja Musan Salamalle.

FC Jazzin käskyttäjällä Olli Orvastolla on laadukas näkemys tulevasta vastustajasta,
- Harjoitusottelussa keväällä SalPa oli todella vahva meitä vastaan. Johdimme ottelua pariin otteeseen, mutta SalPa eteni kuitenkin voittoon. Vastaan tulee nuori ja suoraviivainen joukkue, joka on aloittanut kauden hyvin. Tiedossa on siis jälleen kova kamppailu pisteistä.

Benjamin Tuovinen (kuvassa) lupaa kentälle pisteistä taistelevan FC Jazzin,
- Sarjataulukkoa ei tässä tilanteessa auta liikaa murehtia ja keskittyminen seuraavan pelin voittoon on nyt tärkein asia. Jokainen jätkä tietää voiton merkityksen kopissa ja se on myös näkynyt hyvänä tekemisenä treeneissä. SalPalla on kausi lähtenyt hyvin rullaamaan, eikä varmasti tule helpolla pisteitä luovuttamaan. Lauantaina kentällä nähdään loppuun asti taisteleva porilaisjoukkue, joka avaa voittotilinsä.

FC Jazz on vahvistanut taustaryhmäänsä ja Iiro Koivula on liittynyt mukaan tiimiin. Iiro palaa näin pohjoisen vierailultaan takaisin FC Jazzin toimintaan mukaan.

FC Jazz – SalPa lauantaina 17.6 klo 17.00 Porin Stadionilla.

Kuva: Urheilusuomi.com