Seuraavaksi Vantaa ja PK35

FC Jazz matkaa lauantaina PK-35:n vieraaksi tavoittelemaan lisäpisteitä sarjapaikan varmistamiseksi. Edellinen vierailu keväällä oli painajaismainen, kun vantaalaiset takoivat neljä maalia ottelun toisella jaksolla...

FC Jazz matkaa lauantaina PK-35:n vieraaksi tavoittelemaan lisäpisteitä sarjapaikan varmistamiseksi.

Edellinen vierailu keväällä oli painajaismainen, kun vantaalaiset takoivat neljä maalia ottelun toisella jaksolla Lauri Pirhosen selän taakse. Tuossa pelissä Jazz-vahvuudesta putosivat loukkaantumisten vuoksi Jussi Välilä, Pierre Omanga ja Samuli Virtanen, tämän lisäksi Teemu Penninkangas sai kahden ottelun pelikiellon suoran punaisen johdosta.

Porilaisleirissä toivotaan, että tällä kertaa matka Vantaalle olisi paljon positiivisempi ja syksyn vire jatkuisi myös Shefgi Kugin luotsaamaa joukkuetta vastaan.

John Allen toivoo joukkueeltaan nyt tarkkaa puolustusta ja muutamaa maalia,

Odotettavissa on hyvin hyökkäävää joukkuetta vastaan tiukka ottelu ja tarvitsemme lisäpisteitä, jotta pääsemme edelleen pudotusviivasta karkuun. Molemmat joukkueet ovat nyt voittaneet kertaalleen toisensa. Meidän puolustuksemme on pelannut vahvasti, mutta nyt pääsemme kunnon tulikokeeseen, kun vastaan astuu sarjan ehkä parhaiten hyökkäävä joukkue.

FC Jazz saa Elias Ahteen takaisin hyökkäykseen ja joukkue on kaikin puolin kunnossa. Epäonninen Ranskalaishyökkääjä Theo Raymond on loppukauden poissa ja hänen jalkansa operoidaan syyskuun lopussa.

Kuva: UrheiluSuomi,

Lisää kuvia ottelusta FC Jazz – PK35 http://www.urheilusuomi.com/pori/galleria.asp?otteluid=48972