Kylmä pohjoistuuli puhalsi Porissa

FC Jazz ja PS Kemi kohtasivat Porissa. Sarjakärki PS Kemi pelasi kauden parhaan pelinsä ja voitti ansaitusti 0-4 (0-2). FC Jazz joutui otteluun haastavista lähtökohdista, sillä edelliseen ottelun koko keskenkentän...

FC Jazz ja PS Kemi kohtasivat Porissa. Sarjakärki PS Kemi pelasi kauden parhaan pelinsä ja voitti ansaitusti 0-4 (0-2).

FC Jazz joutui otteluun haastavista lähtökohdista, sillä edelliseen ottelun koko keskenkentän kolmikko oli vaihtunut. Ilkka Santahuhta toipui hääyöstään, Toni Junnila kärsi pelikieltoa ja Théo Raymond luokkasi harmittavasti reitensä viimeistelyharjoituksissa. Lisäksi edellisestä pelistä oli pois myös reitensä jälleen loukannut Jens Harju.

Ottelun ensimmäiset 30 minuuttia olivat Porissa erittäin viihdyttävää jalkapalloa ja molemmat joukkueet loivat tilanteita ja pallo liikkui mallikkaasti. Rehellisyyden nimissä vierailijat olivat aavistuksen parempia pallokontrollista, mutta myös kotijoukkue loi muutaman laadukkaan maalintekopaikan. Elias Ahde ja Samu-Petteri Mäkelä ahdistelivat vaarallisimmin kemiläismaalia.

PS Kemi siirtyi johtoon 38. minuutilla. Ville Starck puski purkupallon suoraan keskelle kuudentoista alueen seutuville, josta Kemin keskikenttää johtanut Aliu Djalo toimitti sen Cornelius Stewardille, jolla oli helppo työ laukoa ottelun ensimmäinen maali.  PS Kemi iski vielä juuri ennen taukovihellystä kulmasta, kun Billy Ions liippasi pallon etutolpalta FC Jazzin maalin taka-alanurkkaan ja näin tauolle vieraiden 2-0 johdossa.

FC Jazzin päävalmentaja John Allen oli pettynyt avausjakson kahteen päästettyyn maaliin.

- Ensimmäinen 45 minuuttia oli meiltä hyvää peliä. Pettymys oli, että lähdimme tauolla kahden maalin tappioasemassa. Maalit tulivat meidän virheistämme omaan päähämme. Loimme itsekin 2-3 mukavaa maalinteko paikkaan, joista emme kuitenkaan onnistuneet. Kemi sen sijaan onnistui omissa paikoissaan.

Toiselle puoliajalle PS Kemi tuli vahvasti ja pallon oli Lauri Pirhosen selän takana alle minuutissa. Steward keskitti ja uusvanha vahvistus Christian Eissele siirsi pallon FC Jazz –puolustuksen keskeltä maaliin. FC Jazzin selkäranka ja katkesi tähän maaliin ja rehellisyyden nimissä tämän jälkeen kentällä oli käytännössä yksi joukkue, PS Kemi. Ottelun viimeinen maali nähtiin 67. minuutilla, kun kemiläisen iskivät tehokkaan ja eteenpäin menevän vastahyökkäyksen FC Jazzin kulmasta. Maalintekijänä Aliu Djalo. Näin loppulukemat 0-4 olivat valmiit.  PS Kemin päävalmentaja Jari Åhmanin mukaan toisen puoliajan esitys oli parasta PS Kemiä kautta aikain hänen alaisuudessaan.

- Toisen puoliajan aluksi PS Kemi iski jälleen huonon puolustamisen seurauksena ja meidän päämme painuivat alas. PS Kemi oli toisella puoliajalla erittäin laadukas joukkue ja viimeiset 45 minuuttia näyttivät valitettavasti isät vastaan pojat –peliltä. He eivät ole sattumalta sarjan kärjessä. Vahvoja yksilöitä joukkue täynnä. Kaikki kunnia heille tämän päivän esityksestään, tunnustaa Allen.

Pitkäaikaisesta loukkaantumisesta toipunut Jussi Välilä palasi sunnuntaina ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon sitten toukokuun puolivälin. Kapteeninnauha kädessään.

- Olimme tänään selkeästi huonompi joukkue. Varsinkin toisella puoliajalla olimme koko ajan askeleen perässä. Kemi näytti, miksi ovat sarjakärjessä. Etukäteen tiedettiin, että Kemillä on vahva hyökkäyskalusto. He käyttivät nukahduksemme hyväkseen. Aneeminen esitys meiltä ja päästimme helppoja maaleja.

- Puolustajana neljä maalia omiin tuntuu pahalta. Kemi oli joukkueena hyvä ja heillä oli hyviä yksilöitä. Nyt on viikko aikaa treenata ennen TPS –peliä ja löytää tekemisen meininki tulevaan otteluun, vaatii Välilä.

Vaikka PS Kemi oli vahva joukkue vahvoine yksilöneen ja esitti valmentajansa mukaan kauden parastaan, niin silti kotijoukkueen esitys varsinkin toisella jaksolla oli sellainen, että peilin eteen pitää kutakuinkin jokaisen pelaajan mennä ennen seuraavia harjoituksia. Lähimmäksi omaa tasoaan sunnuntaina pääsivät Välilä, Teemu Penninkangas ja Berat Grabovci.

FC Jazz kohtaa ensi lauantaina TPS:n Turussa.

Ottelun tilastot ja kokoonpanot.

Urheilusuomi.com:n kuvassa hyvin keskikentän pohjalla ja puolustuksessa uurastanut Teemu Penninkangas.