KaaPon vieraaksi

FC Jazz matkaa sunnuntai-iltapäiväksi kauden toiseksi viimeiseen harjoitusotteluun KaaPon vieraaksi. Joukkueet kohtasivat helmikuun puolessa välissä Porissa, jolloin kotijoukkue voitti ottelun lukemin 2-1. Viime viikonloppuna FC...

FC Jazz matkaa sunnuntai-iltapäiväksi kauden toiseksi viimeiseen harjoitusotteluun KaaPon vieraaksi.

Joukkueet kohtasivat helmikuun puolessa välissä Porissa, jolloin kotijoukkue voitti ottelun lukemin 2-1. Viime viikonloppuna FC Jazz koki kirvelevän tappion TamUlle, vaikka pelasi hyvän ottelun. Tulevaan KaaPo peliin onkin tarkoituksena lähteä samalla latauksella vierasvoittoa hakemaan miettii Olli Orvasto,
- Meillä on kaksi harjoituspeliä jäljellä ennen sarjakautta. KaaPosta ja SalPasta saamme hyvät mittarit, missä mennään pelillisesti. Uskoisin, että sunnuntaina on edessä laadukas harjoitusottelu ja luonnosllisesti pyrimme saamaan hyvän tuloksen sekä parantamaan peliä vieläkin edellisestä ottelusta.

FC Jazzin muutamalla pelaajalla on pieniä vaivoja, mutta kokoonpanossa nähdään pari uutta nimeä. Pyyranta on pääsemässä pelikuntoon ja on mukana Kaarinassa. Tämän lisäksi kentällä nähdään 19-vuotias TPS:n pelaaja Pekka Mattila. Mattila on puolustuspään pelaaja, joka pelasi kaikki TPS:n A-junioreiden SM-karsintapelit alkuvuonna. Terry Ablade on ulkomailla näyttämässä osaamistaan ja on tämän johdosta poissa ottelusta.
- Joukkuessa on pieniä vammoja, mutta uskon että kaikki sopimuspelaajat ovat käytössä viimeistään sarjakauden alkaessa. Pekka tulee näyttämään osaamistaan tulevaan otteluun ja muutamia ajatuksia saattaa olla vielä tulollaan muutenkin, mutta katsotaan miten asiat etenevät. Sinällään joukkueen rosteri on kunnossa ja hirveän isoa tarvetta sen vahvistamiseen ei ole, kun Nurekin tekee kovaa tulemista takaisin, kertoo Orvasto.

FC Jazz lähtee seuraavalla miehistöllä päivän otteluun:
Rasmus Östling, Tuukka Nurmi, Samuli Virtanen, Joonas Meura, Toni Kuusela, Jussi Lemio, Pekka Mattila, Eetu Kanerva, Eero Lehtinen, Joel Lehtonen, Juho Lehtonen, Toni Pyyranta, Juho Kemppinen, Iyam Friday, Aleksanteri Tomberg, Tobias Laaksonen.

                        KaaPo – FC Jazz sunnuntaina 15.4 klo 15.15 Kaarinan keskuskentällä

                        Kuva: Urheilusuomi.com