Jazz törmäsi muuriin

Kun FC Jazz edellisellä kerralla vieraili kesäkuun puolessa välissä Pietarsaaressa heilui Jaron reppu neljästi. Tällä kertaa Jaron uusi päävalmentaja Kristian Heames oli saanut puolustuksen pitäv...

Kun FC Jazz edellisellä kerralla vieraili kesäkuun puolessa välissä Pietarsaaressa heilui Jaron reppu neljästi. Tällä kertaa Jaron uusi päävalmentaja Kristian Heames oli saanut puolustuksen pitäväksi. Porilaisten keskikenttä pyöritti varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Junnilan sekä Mapokan toimesta peliä hyvin, mutta maalipaikoille hyökkäykset eivät päätyneet.

Ensimmäisen puoliajan 35 minuutilla Aleksi Nurmisen linkuttaessa kentän ulkopuolelle hoidettavaksi iski Jaro upeasti laidalta ja Markus Kronholm pääsi ampumaan pallon tolpan kautta Lauri Pirhosen taakse.
- Emme olleet tänään niin vaarallisia kuin esimerkiksi Kokkolassa ja tätä kautta pallon hallintamme ei tuottanut tulosta. Jaro hyökkäsi vaarallisesti ja varsinkin toisella jaksolla yritimme tasoitusmaalia hieman riskilläkin, joka avasi sitten Jarolle hyviä maalipaikkoja, kertoi upeita torjuntoja ottanut Lauri Pirhonen.

Toisella puoliajalla Jaro niittasi ottelun loppulukemat 2-0 pelin viime hetkillä kulmapotkusta, kun pallo jäi pomppimaan maalin edustalle. Pettynyt porilaisvalmentaja kehui Jaron puolutuspelaamista,
- Olen tyytyväinen siihen, että olemme parantaneet pallonhallintapeliämme. Tänään valitettavasti Jaro puolusti hyvin, emmekä päässeet viimeisellä kolmannella ratkaisupaikoille. Kulmapotkuja saimme riittävästi, mutta nekään eivät loppujen lopuksi olleet sitten enää vaarallisia. Toisella jaksolla Pirhonen piti meitä pelissä mukana hyvillä torjunnoillaan.

Seuraavaksi FC Jazz pelaa kotikentällään, kun FC Haka saapuu tulevana sunnuntaina 28.8 klo 18.30 Satakunnan Kansan Sika-peliin.