Hyvässä vireessä oleva AC Oulu lauantaina Porissa

Tulevana lauantaina Poriin saapuu hyvässä vireessä oleva AC Oulu ja kotijoukkueen pitää löytää tappiollisen EIF pelin jälkeen pirteämpi ilme, jotta pisteitä kertyisi. Oululaiset juoksuttivat...

Tulevana lauantaina Poriin saapuu hyvässä vireessä oleva AC Oulu ja kotijoukkueen pitää löytää tappiollisen EIF pelin jälkeen pirteämpi ilme, jotta pisteitä kertyisi. Oululaiset juoksuttivat viime kierroksella pietarsaarelaisia mielin määrin ja päävalmentaja Risto Ojanen olikin pettynyt vain yhteen saatuun pisteeseen. FC Jazzin aloitus on elänyt koko kauden ajan ja tulevaan Oulu peliinkin nähdään taas muutoksia, sillä varmuudella on poissa ainakin Jussi Välilä, jonka korttitili tuli täyteen viime kierroksella, sekä Elias Ahde, jonka lainasopimus päättyi. Tämän lisäksi joukkueen loukkaantumistilannetta seurataan tarkasti loppuviikon ajan.

Kuukauden mittaiselta henkilökohtaiselta kotimaanlomaltaan joukkueeseen palaa Daniel Sanchez,
- Palaan takaisin hyvillä mielin tositoimiin muutaman pelin tauon jälkeen. Uskon, että jos pelaamme joukkueena ja teemme paljon töitä yhdessä, niin saavutamme ensimmäisen kotivoiton tällä kaudella. Meidän pitäisi olla sarjassa korkeammalla kuin mitä olemme ja uskon siihen, että tulemme nousemaan sarjassa varmasti ylöspäin.

Kauden avauskierroksella AC Oulu voitti lukemin 4-1, jolloin David Ramadingaye teki kaksi maalia. Oululaisten joukkueessa esiintyy myös kesäkuun kuukauden pelaajaksi valittu Aristote Mboma, joka viimeisteli kesäkuussa peräti viisi maalia ja teki yhden hattutempun.

Päävalmentaja John Allen uskoo Porissa nähdään hyvä ottelu lauantaina
- AC Oulussa on hyviä yksilöitä ja kauden alla joukkue vahvistui vielä kolmella brasilialaisella pelaajalla. Saamme vastaamme nyt hyvässä iskussa olevan joukkueen, joka on kauden edetessä parantanut peliään. Vaikka meillä nyt on pelaajia poissa, niin uskon, että pystymme painimaan voitosta, sillä muutama pelaaja alkaa olla parantunut alkukauden vammoistaan ja ovat jo lauantaina mahdollisesti kentällä.

Oheisesta linkistä FC Jazz - AC Oulu lehdistötilaisuus livenä: https://www.youtube.com/watch?v=F0QzuBO4onQ

Kuva: Urheilusuomi.com