Hyvä toinen jakso päätösottelussa

Toisen jakson nousu tasapeliin päivän parasta antia, Viikingit onnistui kuitenkin vielä kertaalleen pelin lopussa. Ykkösen nousukarsintoihin edennyt Viikingit sarjan ainoa joukkue, jolta FC Jazz ei saanut pistettäkä...

Toisen jakson nousu tasapeliin päivän parasta antia, Viikingit onnistui kuitenkin vielä kertaalleen pelin lopussa. Ykkösen nousukarsintoihin edennyt Viikingit sarjan ainoa joukkue, jolta FC Jazz ei saanut pistettäkään kaudella 2017. Juho Lehtonen onnistui taas maalinteossa ja voitti kauden 16 osumallaan Kakkosen B-lohkon maalikuninkuuden.

Viikingit nousi Ykkösen nousukarsintoihin ottamalla viidennen peräkkäisen voittonsa lyömällä FC Jazzin lukemin 3-2 kotikentällään. Alusta asti hurjalla vauhdille hyökännyt kotijoukkue loi varsinkin ensimmäisellä jaksolla hyviä paikkoja porilaismaalille. Erityisesti Hussain Mohamed oli alati vaarallinen, mutta FC Jazzin onneksi tehoton. Sen sijaan Nemanja Biga onnistui omista paikoistaan ensimmäisellä jaksolla kahdesti. Ensimmäinen maali syntyi kulmapotkusta, kun Biga ohjasi pallon verkon perille ja toinen upealla laukauksella hieman ennen puoliaikaa FC Jazzin maalin yläkulmaan.

FC Jazzin päävalmentajana myös ensi kaudella jatkava Olli Orvasto oli tyytyväinen toisen jakson esitykseen.
- Ensimmäisen jakson alussa Viikingit tuli isolla energialla, emmekä saaneet pidettyä maalia puhtaana. Viikingien ensimmäisen maalin jälkeen meillä oli pelissä hyvä jakso, mutta valitettavasti Viikingit teki kahteen nollaan melko helpolla maalilla. Toisella jaksolla nousimme pelillisesti omalle tasollemme ja pojat laittoivat itsensä likoon. Olimme toisella jaksolla parempi joukkue ja tulimme komeasti tasoihin. Valitettavasti viikingit iski voittomaalin sivuvaparista.

Ottelun toisella jaksolla FC Jazz onnistui maalinteossa kulmapotkusta ottelun 56 minuutilla, kun Juho Lehtonen paukutti takatolpasta kentälle kimmonneen pallon maaliin. FC Jazz sai peliä paremmin haltuun tuon osuman jälkeen ja onnistui tasoittamaan pelin Joonas Meuran rangaistuspotkusta vartti ennen pelin päättymistä. Pilkku tuomittiin sen jälkeen kun Joel Lehtonen kaadettiin rangaistusalueella. Viikingit nousi kuitenkin voittoon runsaat viisi minuuttia myöhemmin tulleella maalilla, kun Pierre Nlate onnistui vapaapotkun jälkeen ohjata pallo porilaismaaliin. FC Jazzilla oli vielä ottelun loppuhetkillä paikka tasoittaa ottelu vapaapotkusta, mutta laukaus jäi kotijoukkueen muuriin.

Olli Orvasto olisi halunnut päättää kauden voittoon,
- Kiitokset joukkueelle hienosta toisen jakson tasonnostosta. Harmi, ettei se tuonut tänään tulosta ja Viikingeistä tuli ainut joukkue, joka vei meiltä kaikki pisteet.

FC Jazzin tähtipörssin voiton vei Juho Lehtonen, joka oli yksi joukkueen syyskauden onnistujista. Kauden aikana nähtiin useita kasvutarinoita ja tälläkin hetkellä Terry Abladen kausi jatkuu EM-karsintaturnauksessa. Vaikea alkukausi saatiin muutettua huikeaan syksyyn ja FC Jazz nousi ryminällä pois putoajan paikalta hyvissä ajoin. FC Jazzin lopullinen sarjasijoitus oli kahdeksas ja ensi kaudella jatketaan Kakkosessa Olli Orvaston johdolla. Lisää menneestä kaudesta ja tulevasta hieman myöhemmin.

FC Jazz kiittää kaikkia matkassa olleita kaudesta 2017.

Viikingit – FC Jazz 3-2 (2-0), https://www.palloliitto.fi/ottelupoytakirja&778551

FC Jazz palkitsee kauden lopussa eniten tähtiä keränneen pelaajan. Kaikissa joukkueen peleissä annetaan kahdelle pelaajalle tähtiä. Viikingit pelin tähdet:
** Joonas Meura
  * Benjamin Tuovinen

Tähtipörssi kauden viimeisen ottelun jälkeen
*12*Juho Lehtonen
  *9* Samu-Petteri Mäkelä
  *8* Toni Kuusela
  *7* Iyam Friday, Joonas Meura
  *5* Arttu Aromaa
  *4* Terry Ablade
  *3* Benjamin Tuovinen
  *2* Sami Liuhala, Tobias Laaksonen, Jussi Lemio
  *1* Patrik Ahola, Juho Kemppinen, Husa Aftab, Martti Haukioja, Rasmus Östling, Eero Lehtinen