Harjun iltasoiton kapellimestarina Samu-Petteri Mäkelä

FC Jazz matkusti Jyväskylään aina vaarallisen JJK:n vieraaksi, joka tavoittelee nousua Veikkausliigaan. FC Jazz voitti ottelun ansaistusti 2-1, kun 72. minuutilla vaihdosta sisään tullut Samu-Petteri Mäkelä t...

FC Jazz matkusti Jyväskylään aina vaarallisen JJK:n vieraaksi, joka tavoittelee nousua Veikkausliigaan. FC Jazz voitti ottelun ansaistusti 2-1, kun 72. minuutilla vaihdosta sisään tullut Samu-Petteri Mäkelä täräytti kaksi maalia ja kolme pistettä Poriin.

Ottelu alkoi tasaisissa ja tunnustelevissa merkeissä. Mutta jo 7. minuutilla FC Jazz oli siirtyä johtoon. Théo Raymondin pitkä syöttö tavoitti Kevin Mombilon, joka harhautteli JJK-puolustusta. Kova syöttö tavoitti maalin lähellä Elias Ahteen, jonka ohjaus kuitenkin osui porilaisten epäonneksi ylärimaan.

FC Jazzilla oli ensimmäiset 15 minuuttia selkeästi pallokontrolli, kun kotijoukkueen prässitaso oli yllättävänkin alhaalla kotijoukkueeksi. JJK sai kuitenkin hyvän viiden minuutin jakson ja hätyytteli muutaman kerran Lauri Pirhosen vartioimaa maalia tuloksetta. Pian peli kuitenkin tasaantui.

Elias Ahde haastoi ja ohitti 1v1 tilanteessa ottelun 33. minuutilla JJK-puolustuksen. Ahde kaadettiin, mutta päätuomari Lassi Siukkola ei nähnyt tilanteessa virhettä. Harvoin yksin läpi päässyt pelaaja kaatuu omia aikojaan.

Hetkeä myöhemmin JJK iski kuin varkain. Antto Hilska sai pudotuksen 20 metriin ja vasemman jalan kierteinen laukaus upposi takanurkkaan ohi Pirhosen ja näin JJK johtoon 1-0. Viimeisen kymmenen minuutin aikana ei kummallakaan ollut enää vaarallisia tilanteita ja näin tauolle kotijoukkueen maalin johdossa.

- Olimme heti alusta asti hyvin pelissä mukana ja saimme luotua pari paikkaa, joissa valitettavasti oli epäonneakin mukana. Peli oli koko ajan pallollisesti hyvin hallussa. Kesken kaiken JJK sai kuitenkin paikan, josta se iski maalinsa. Toivuimme kuitenkin hyvin maalista ja jatkoimme hallintaa, analysoi vielä vaihtopenkin puolella ottelua ensimmäisellä puoliajalla seurannut Samu-Petteri Mäkelä.

JJK tuli heti vaarallisesti toisen puoliajan alussa, kun Jasin Abahassine karkasi läpiajoon. Pirhonen maalillaan torjui kuitenkin tyylikkäästi tilanteen. Tämän jälkeen FC Jazzilla oli edelleen hienokseltaan pallokontrolli ja se sai painettua peliä osittain JJK:n alhaisen prässitason vuoksi.

61. minuutilla Théo Raymond tykitti hurjan pommin, mutta JJK-vahti Teppo Marttinen torjui vaivoin. John Allen teki 72. minuutilla vaihdon. Berat Grabovci pois ja tilalle Samu-Petteri Mäkelä. Ja pian alkoi tapahtua. FC Jazz sai kulmapotkun tasan kello 20.00, sillä samaan aikaan Harjulla pamahtivat soimaan Harjun iltasoiton matalat torvet. Pallo maalille, josta hyvän topparipelin pelannut Samuli Virtanen puski ylärimaan. Mäkelä oli paikalla ja iski FC Jazzin tasoihin, kun pelikellossa oli 77. minuuttia.

Viisi minuuttia tästä Elias Ahde kaadettiin kuudentoista rajan tuntumassa. FC Jazz rakensi muuriin hyvän maskin JJK-vahti Marttiselle ja pallon taakse Mäkelä. Mäkelän vasemman jalan kierteinen vapari upposikin vastustamattomasti yli muurin etunurkkaan ja FC Jazz riemastuttavasti 2-1 vierasjohtoon.

Ottelun loppuajan FC Jazz piti hyvin rivinsä kasassa eikä JJK päässyt vakavasti hätyyttelemään porilaisten maalia. Tappio oli JJK:lle kauden toinen ja ensimmäinen Harjulla. Näin tärkeät pisteet porilaisille.

Kahden maalin mies ja ottelun porilaissankari Mäkelä kiitti joukkuettaan.

- Toinen puoliaika oli myös meidän ja saimme tuikattua pari ”rysää”. Lopun klaarasimme ammattilaisten elkein eikä JJK saanut enää paikkaakaan. Voitto oli jengille erittäin tärkeä ja saimme taas revittyä lisää eroa viivaan.

FC Jazz oli aktiivisempi ottelussa ja hallitsi hienokseltaan koko ottelun. Osittain myös JJK:n yllättävän alhaisen prässitason takia. FC Jazz oli valmistautunut hyvin, sillä JJK ei päässyt montaakaan kertaa käyttämään ehdotonta vahvuuttaan, nopeita keskialueen ylityksiä.  FC Jazz on loukkaantumisistaan toivuttuaan voittanut neljästä edellisestä ottelustaan kolme. Jyväskylässä oli yleisöä upeasti 2324 silmäparia.

FC Jazzin päävalmentaja John Allen kiitti joukkuettaan.

- Tänään olimme fantastinen joukkue! Olimme täysin keskittyneitä ja sisällä pelissä 90 minuuttia. Jokainen pelaaja ansaitsisi erikseen maininnan ja kehut. Teimme harjoituksissa kovasti töitä yhdessä koko viikon ja olimme yhdessä myös kentällä.

- SP (Samu-Petteri Mäkelä) teki kaksi maalia, enempää en voi pyytää. Lisäksi Lauri (Pirhonen) teki tärkeän torjunnan toisen puoliajan alussa. Olimme parempi joukkue ja ansaitsimme voiton. Olen onnellinen pelaajien puolesta. He ovat nyt päässeet näyttämään tasonsa erityisesti neljässä viimeisessä pelissä, kertoo tyytyväinen Allen.

Hyvää päivässä oli myös se, että Jussi Välilä esiintyi samaan aikaan FC Jazz/2 joukkueessa Herralahdessa ensimmäistä kertaa sitten toukokuun loukkaantumisensa ja on pian käytössä myös Ykkösessä.

Ottelun tilastot.

16. kierroksen maalikooste

JJK:n raportti

Keskisuomalaisen raportti ja videokooste