Mombilo ja Ahde 2015 punaisessa paidassa

FC Jazz on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2015. Kevin Mombilo (21) ja Elias Ahde (19) pukeutuvat punaiseen paitaan. Mombilo harjoitteli ja pelasi FC Jazzin mukana kaksi edellistä viikkoa nousujohteisesti. Kaudella 2014 Mombilo...

FC Jazz on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2015. Kevin Mombilo (21) ja Elias Ahde (19) pukeutuvat punaiseen paitaan.

Mombilo harjoitteli ja pelasi FC Jazzin mukana kaksi edellistä viikkoa nousujohteisesti. Kaudella 2014 Mombilo pelasi Veikkausliigaa FC Hongan riveissä. Mombilo on hyökkäävä pelaaja, jonka vahvuudet tulevat esiin parhaiten hyökkäävänä laitapelaajana ja tarvittaessa myös keskisektorilla.

Mombilo on pelannut yhteensä 39 Veikkausliiga –ottelua tehden kolme (3) maalia. Lisäksi hänellä on takanaan 3 Eurooppa Liigan karsintaottelua, joissa hän Sillamäe Kalev:ia vastaan iski maalin Espoossa. Pelaajalla on myös kokemusta Ykkösestä ja Kakkosesta Klubi 04:n paidassa. Mombilo on edustanut Suomea 25:ssa poikien maaottelussa tehden kolme (3) maalia.

Mombilo tietää, että töitä on edessä ennen kautta ja kauden aikana.

- Hyvät fiilikset on saapumisesta Poriin ja myös tulevasta kaudesta. Talveni on ollut hieman erilainen kuin normaalisti, joten minun pitää vielä tehdä töitä ennen kauden alkua fyysisellä puolella.

- Totta kai tavoitteena on tehdä mahdollisimman maaleja ja antaa maalisyöttöjä ja auttaa sitä kautta totta kai joukkuetta menestymään, päättää Mombilo.

Ahde saapui Poriin Seinäjoelta maaliskuun ajaksi pelaamaan ja harjoittelemaan FC Jazzin kanssa. Nyt pelaajan kanssa on tehty sopimus, joka kattaa koko kauden 2015.

Ahde on U19 maajoukkueen suoraviivainen ja juoksuvoimainen hyökkäyspään pelaaja, joka saapuu Poriin SJK:n organisaatiosta. Ahde on jo esiintynyt lukuisissa FC Jazzin harjoitusotteluissa ja suoraviivaisuudellaan tuonut FC Jazzille erilaisia vaihtoehtoja hyökkäyspeliin.Ahde iski kaudella 2014 Kerho 07:lle Kakkosessa yhdeksän (9) maalia.

Maaleja Ahde tulee myös Poriin tekemään.

- Hyvillä fiiliksillä lähdetään kauteen ja joukkue on ottanut hienosti vastaan. Treeneissä mennään todella kovaa, mikä on hyvä asia.

- Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvä kausi alle Ykkösessä ja sitä kautta antaa näyttöjä Seinäjoelle. Tavoitteena on totta kai iskeä maaleja, hyökkääjä kun olen, mutta mitään tiettyä maalimäärä en osaa sanoa, mikä pitäisi ylittyä. Tärkeinpänä tavoitteena on kehittyä että voin tosissaan tulevaisuudessa taistella peliajasta SJK:ssa ensi kaudella.

- Toivottavasti porilaiset löytävät mahdollisimman usein ja sankon joukoin myös tällä kaudella katsomoon, sillä fanit tekevät otteluista erityisiä pelaajille, päättää Ahde.

Kuvassa ylempänä Kevin Mombilo ja alla Elias Ahde. Kuvat Urheilusuomi.com:n sivuilta ottelusta FC Jazz-SJK 28.3.2015.