Kapteeni Mäkelä johdatti joukot voittoon

Porilaiset jalkapallonystävät pääsevät kaudella 2016 näkemään paikallispelejä aimoannoksen. Ensimmäinen niistä tarjoiltiin Karhuhallissa parisatapäiselle yleisölle, kun FC Jazz ja...

Porilaiset jalkapallonystävät pääsevät kaudella 2016 näkemään paikallispelejä aimoannoksen. Ensimmäinen niistä tarjoiltiin Karhuhallissa parisatapäiselle yleisölle, kun FC Jazz ja Musa kohtasivat piirin Valiosarjaottelussa. FC Jazz pelasi 3-1 voiton ensimmäistä harjoitusotteluaan pelanneesta vastustajastaan. Kauden aikana FC Jazz kohtaa vielä valiosarjan pelissään PPT:n ja PPT kohtaa valiosarjapelin ohessa Musan vielä kahdesti Kakkosen pohjoislohkon otteluissaan.

John Allen käveli tyytyväisenä vaimonsa kanssa käsikynkkää ottelun jälkeen kohti Porin kotia,
- Pelasimme taas hyvän puolustuspelin ja vastustajalla ei oikeastaan maalipaikkoja ollut. Ensimmäisellä jaksolla saimme tehtyä kaksi maalia ja toisen jakson alussa kolmannen. Kaksi maaleista tehtiin päällä erikoistilanteista (Nurminen ja Välilä) ja tämä oli hienoa että näissäkin onnistutaan. 

Jazzin ensimmäisen maalin teki upealla kaukolaukauksella Sami Kirvesmäki ja Musan kavennuksen siirsi erikoistilanteen jälkeen maaliin Otto Ceder. Jazzin joukkueen nuorimmat pelaajat olivat matkanneet Tuure Mäntystä lukuunottamaan Mikkelliin A-junioreiden SM-karsintasarjan avaukseen, josta joukkueella tulikin 6-0 voitto.

Joukkueen kapteeni Samu-Petteri Mäkelä uurasti ahkerasti ja jätti tällä kertaa ratkaisut joukkueen muille pelajille säästellen osumiaan ensi kesään,
- Pelasimme hyvän ensimmäisen jakson ja prässäsimme hyvin. Itsellä oli pari paikkaa ja pilkkukin, mutta onneksi Jussi ja huikeassa talvikunnossa oleva Nure Nurminen tekivät Samin ohella tällä kertaa maalit.

FC Jazz pelaa seuraavan harjoitusottelunsa Jaroa vastaan Seinäjoelle ensi viikonlopulla.