Jazzin hyvä alku ei riittänyt

Sateinen ilta Porin Stadionilla kääntyi kotijoukkueen tappioksi, vaikka alku näytti täysin muuta. Justus Lehto sai toimitettua pallon kotkalaismaaliin jo ottelun ensimmäisellä minuutilla ja seuraavan kerran...

Sateinen ilta Porin Stadionilla kääntyi kotijoukkueen tappioksi, vaikka alku näytti täysin muuta. Justus Lehto sai toimitettua pallon kotkalaismaaliin jo ottelun ensimmäisellä minuutilla ja seuraavan kerran vierasjoukkueen maalivahti sai poimia pallona selkänsä takaa ensimmäisen jakson puolessa välissä, kun Samu-Petteri Mäkelä nosti pallon maaliin. KTP onnistui kuitenkin kuittamaan liian nopeasti kahden maalin tappioasemansa ja kavensi ottelun Juuso Salosen maalilla. Vielä ennen puoliaikaa Jussi Aalto tasoitti ottelun ja tauolle lähdettiin lukemissa 2-2.

KTP valmentaja Sami RIstilälle voitto maistui,
- Ensimmäinen vierasvoitto on saavutettu ja se tuli ihan hyvän esityksen jälkeen. Pelimme oli aikaisempaa paremmin hallussamme ja saimme nyt tehtyä neljä maalia. Luonnollisesti meille arvokkaat pisteet Porista ja olen tyytyväinen siihen, että nousimme 2-0 tappioasemasta voittoon.

Toisella jaksolla ottelu jatkui siitä mihin se ensimmäisen jakson lopulla kääntyi, vaikka porilaisillakin oli omat paikkansa tehdä lisämaaleja ennen kotkalaisten johtomaalia. KTP teki kaksi maalia Valeri Minkenen sekä Ville Oksasen toimesta ja karkasi 4-2 johtoon. Aleksi Nurminen kavensi ottelun vielä loppuhetkillä loppulukemiksi 3-4 upealla kaukolaukauksella. 

John Allen mietti ottelun päätyttyä miten vielä saadaan yksilötasolla tekemistä paremmaksi,
- Saimme otteluun hyvän alun ja sitten vielä toisenkin maalin. Kotkan nopea kavennus toi heidät peliin takaisin ja tätä kautta oma tekemisemme muuttui. Tulemme saamaan sarjassa voittoja ja tänäänkin se oli otettavissa. Meidän pitää nyt päästä yksilötasolla paremmin peleihin mukaan ja voittaa kaksinkamppailuja, syöttää paremmin sekä käyttää maalipaikat vieläkin paremmin hyödyksi. 

Seuraavaksi FC Jazz lähtee taistelemaan kauden avauspisteistä kotonaan viikon päästä lauantaina kun JJK saapuu klo 16.00 alkavaan otteluun.

Kuvakooste osoitteessa: http://www.urheilusuomi.com/galleria.asp?otteluid=50069

Ottelun maalit osoitteessa: http://www.satakunnankansa.fi/urheilu/taas-tappio-fc-jazz-jatkaa-nollake...