Uutiset

Jaro miesylivoimalla voittoon

FC Jazz kykeni tasaiseen esitykseen ottelun ensimmäisellä jaksolla Pietasaaressa ja oli joukkueen kapteenin maalilla pelissä mukana vielä puoliajalle siirryttäessä. Porilaisjoukkue taisteli ja pelasi muutenkin, ehkä parhaan pelinsä Cupissa ylempisarjalaisiaan vastaan loppulukemista huolimatta.

FF Jaro teki toisella jaksolla neljä maalia sen jälkeen kun FC Jazzin toinenkin aloituksen toppareista joutui jättämään kentän. Joonas Meura sai punaisen kortin kaadettuaan alimpana pelajaana Jaro hyökkääjän toisen jakson alussa. Toppareista Toni Kuusela joutui jättämään kentän jo ensimmäisen jakson puolessa välissä loukkaantumisen seurauksena.

FF Jaro – FC Jazz 6-1 (2-1)

”Penkin puolelta” – Päävalmentaja Olli Orvasto
-
Cup-taival on nyt meidän osaltamme ohi ja tällä hetkellä joukkueella on hieman kaksijakoinen tunnelma. Keräsimme lohkovaiheessa 6 pistettä eli koko Suomen Cupin Kakkosen joukkueista eniten, mutta emme pystyneet haastamaan tosissaan ylemmissä sarjoissa pelaavia joukkueita. Sama oli myös Jaroa vastaan. Lukemat olivat liian murheelliset siihen nähden, että meillä oli ottelussa myös omat hetkemme ja paikkoja maalintekoon oli myös vajaalla pelatessa.

Jalkapalloon kuuluvat loukkaantumiset ja ulosajot. Nuori joukkue ei tänään pystynyt niihin täysin vastaamaan täyden Tellushallin edessä ja hieman halpoja maaleja ei ole varaa päästää kovia joukkueita vastaan. Jatkossa puolustamisen on yksinkertaisesti oltava vahvempaa, on tilanne mikä tahansa. Vaikeudet alkoivat jo Toni Kuuselan loukkaantumisesta ja entistä vaikeampaan tilanteeseen jouduttiin Joonas Meuran ulosajon jälkeen. Patrik Raitanen tuli toki hyvin sisään, mutta muutokset puolustuslinjaan kesken ottelun ovat aina haastavia. Ulosajon jälkeen meillä oli oma hetkemme tulla tasoihin ja pystyimme luomaan tilanteita vajaalla. Emme osuneet mahdollisuuksistamme ja Jaron 3-1 maalin jälkeen sitten selkäranka napsahti.

Olimme pelissä mukana hyvin ensimmäisen jakson ja pallonhallintakin oli tasaista. SP Mäkelä laukoi todella hienon maalin, mutta valitettavasti Jaro kuittasi tasoituksen melko nopeasti.

Tylyt loppulukemat eivät tietysti anna sijaa selittelyille, mutta tästäkin pelistä on otettavissa oppia ja hyviäkin asioita jäi työkalupakkiin matkallemme kohti Kakkosen kautta. Nyt jatkamme harjoituksia ja pelaamme harjoitusotteluita pääsääntöisesti oman sarjatason vastustajia vastaan. Cup-seikkailu on ohi ja katse on tiiviisti keväässä sekä tulevassa sarjassa.

”Viheriön puolelta” – Samuli Virtanen
- Pysyttiin ensimmäinen puoliaika hyvin mukana ja vielä toisella jaksolla oli paikat tasoittaa peli uudelleen. Jaro oli hyvä joukkue ja pyrki hyökkäämään laitojen kautta. Punaisen korttimme jälkeen vastustaja pääsi paremmin paikoille ja se näkyi sitten taulullakin. Molempien topparien poistumisella kesken pelin oli vaikutusta puolustuspelaamiseemme. Cup-pelit olivat hyvää harjoitusta tulevaan kauteen, vaikka lukemat eivät aina olleet siedettäviä. Pelaajat saivat kuitenkin hyvää kokemusta kovista peleistä.

”90+”
Samu-Petteri Mäkelä ampui FC Jazzin tasoituksen puolestakentästä ja osoitti miksi hän tulee olemaan ensi kesänä Kakkosen kirkkaimpia tähtiä.

”Kokoonpano”
Östling, Virtanen, Meura (ulosajo 51'), Kuusela (Raitanen), Ahola, Aftab, Tomberg (Lehtonen), Kemppinen, Mäkelä, Ablade, Laaksonen (Lemio)
vaihdossa lisäksi Liuhala, Visavuori, Aaltonen

Kuva: Samuli Virtanen

FF Jaro – FC Jazz tilastot: https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&758851&MSC