Uutiset

Helsinkiin hakemaan lisäpisteitä

Ilman tappioita jatkava FC Jazz matkaa äitienpäivänä HIFK2:n vieraaksi.

Kakkosen sarjakausi on alkanut hyvällä ottelutahdilla ja päivän yli viikkoon pelataan sarjan kolmas kierros. FC Jazz aloitti kauden kahdella kotiottelulla ja jatkaa kauttaan seuraavaksi vierasottelulla täksi kaudeksi Kakkoseen noussutta HIFK2:sta vastaan. HIFK2 aloitti kautensa maalittomalla tasapelillä FC Kiffeniä vastaan ja koki Kaarinassa 4-2 vierastappion.

Juho Kemppinen on taistellut keskikentällä tiukasti aiemmissa peleissä ja lupaa, että pallollista peliä kyetään vieläkin parantamaan,
- Kausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja kaksi ensimmäistä peliä on puolustettu joukkueena hyvin. On ollut hieno huomata, miten viime kauden syksyn esityksiä on pystytty jatkamaan ja ollaan kasvettu joukkueena. Helsinkiin on mukava lähteä nollapelin jälkeen ja on hyvä juttu, että saadaan peliin mukaan tuoreitakin jalkoja näin härkäviikolla. HIFK on mielenkiintoinen joukkue, jolta ei Helsingistä saada kyllä yhtään pistettä ilmaiseksi. Uskon, että kun jatkamme koko joukkueen tiivistä puolustamista, niin onnistumme jatkamaan ilman tappioita kauttamme.

Sarjakauden ennakkossaan IFK:n valmennus kertoo joukkueen tavoittelevan sarjapaikan säilyttämistä ja kakkosjoukkueen toimivan alustana ykkösjoukkueessa vähällä peliajalle jäävilille pelaajille. Joukkueen tavoitteena on myös viedä nuoria pelaajia eteenpäin yksilöinä ja nähdä muutamia läpimurtoja kauden aikana. Porilaisillekin tuttu pelaaja nähdään tähtirintojen joukkueessa, kun Tommi Lehto liittyi HIFK:n vahvuuteen loppukeväästä.

FC Jazz lähtee Helsinkiin paremmista asemista kuin kauden ensimmäisiin otteluihin. Joukkueen kokoonpano on ensimmäisen kerran täysin ehjä ja Olli Orvastolla onkin positiivinen haaste rakentaa kokoonpanoa voittopelin jälkeen. Edellisessä pelissä pieniä vammoja saaneet Joel Lehtonen ja Jussi Lemio ovat mukana. Joel Lehtonen selvisi pienellä käsivammalla ja Lemion krampanneet jalat on laitettu iskuun fysioterapeutti Juhani Honkavuon toimesta. Myös Alfred Mapoka palaa kentälle kärsittyään pelikieltonsa ja sairastelleet Juho Lehtonen sekä Samuli Virtanen ovat pelikunnossa.

Joukkueen fysioterapeutti ja fyysisestä valmennuksesta vastaava Juhani Honkavuo on laittanut pelaajat kuntoon alkukauden tiiviissä ottelutahdissa yhdessä fysiotiiminsa kanssa, johon kuuluu kaksi fysioterapiaopiskelijaa Ville Svartström ja Lukas Manamangas.
- Kolme peliä viikkoon on tietysti normaalistikin kuormittavaa, mutta pieni flunssa-aalto on tuonut keittoon omaan mausteensa, lievästikin kipeä pelaaja palautuu hitaammin. Kauden otteluruuhkat on olleet tiedossa ja niihin on varauduttu. Pelaajat ovat koko preseasonin tehneet nurisematta hyvällä työmoraalilla töistä kunnon eteen ja siitä saadaan nyt nauttia. Hienot kesäkelit tuovat myös haastetta, mutta sääennusteet on luettu ja kun nesteytyksestä, sekä ravinnonsaannista on huolehdittu tunnollisesti, niin lämpimät kelit on otettu tervetulleina vastaan ja niistä tullaan saamaan lisäenergiaa matseihin.

Honkavuo antaa myös positiivista palautetta koko edustusjoukkueen taustitiimille,
- Päävalmentaja on suunnitellut harjoitusten rakenteet hyvin koko kauden ajan ja myös tähän otteluruuhkaan omasta näkökulmastani hienosti ja olemme palautelleet sopivasti. Myös muut taustatiimin henkilöt tekevät aika mahtavaa duunia taustalla.

HIFK/2 - FC Jazz sunnuntaina 13.5 klo 18.30 Töölö PK 2 N, Urheilukatu 1-5

Kuva: Kari Saha / Urheilusuomi.com